Waltteri Torikka

Baritoni

Baritoni Waltteri Torikka on suomalainen ooppera- ja konserttilaulaja, kevään 2015 Tähdet Tähdet -televisio-ohjelman voittaja ja vuoden 2014 Nuori Muusikko (Pro Musica Säätiö). Syksyllä 2015 ilmestynyt rajoja rikkova debyyttialbumi Sydän Jyväskylä Sinfonian kanssa myi Suomessa platinaa ennätysajassa. Lokakuussa 2016 ilmestyi uusi albumi Rakkaus niin ikään saman orkesterin kanssa, Ville Matvejeffin johdolla ja Janne Huttusen tuottamana.

Waltteri Torikka valittiin kesällä 2009 Aix-en-Provence -musiikkifestivaalin Mozart-akatemiaan. Hänelle myönnettiin HSBC-laureates -palkinto, johon sisältyi resitaaleja muiden palkinnonsaajien kanssa Ranskassa, sekä päätöskonsertti Aix-en-Provence –festivaalilla. Waltterille on myönnetty Idmanin, Selim Eskelinin, Wegelius-säätiön, Pro Musica Säätiön sekä Suomen Kulttuurirahaston apurahat lauluopintoihin ulkomailla. Vuonna 2010 Waltteri voitti Lappeenrannan valtakunnallisen laulukilpailun miesten sarjan. Vuoden 2013 Helsingin juhlaviikoilla Don Giovanni -oopperan nimiroolista Waltteri Torikka sai erinomaiset arviot. Martti Talvela –apuraha vuodelta 2013, sekä esiintyminen televisioidussa Itsenäisyyspäivän Juhlakonsertissa Tampere-talossa joulukuussa 2014 (pilkku pois tästä) nostivat myös nuorta baritonia suuremman yleisön tietoisuuteen.

Syyskaudella 2014 Waltteri debytoi menestyksekkäästi Marcellon roolissa Den Jyske Operan La Boheme – kiertueproduktiossa Tanskassa. Vuoden 2015 esiintymisiä Suomessa olivat lisäksi mm. Harashtan rooli Suomen Kansallisoopperan uudessa Ovela Kettu (Janacek) -ensi-iltaproduktiossa, Finlandia-konserttikiertue Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan kanssa sekä Messias-debyytti (Händel) Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa, Sakari Oramon johdolla.

Syksyllä 2015 Waltteri debytoi BBC Proms -festivaalilla (Royal Albert Hall) ja Lahden Sibelius-festivaalilla Sibeliuksen Kullervon nimiroolissa, BBC:n Sinfoniaorkesterin solistina. Toukokuussa 2015 Waltteri sai erinomaiset arviot roolityöstään Don Giovannina Kroatian Kansallisoopperassa Rijekassa.

Vuonna 2016 Waltteri debytoi Tsaikovskin oopperan Jevgeni Onegin nimiroolissa Rijekan Oopperassa sekä kiersi konsertoimassa ympäri Suomea. Kesällä 2016 Waltteri lauloi Don Giovannin nimiroolin Savonlinnan Oopperajuhlilla. Marraskuussa 2016 toteutui Wagnerin rooli Gounod'n oopperassa Faust, nimekkään solistijoukon kanssa, kansainvälisessä levytyksessä (Decca/Deutsche Gramopohone). Lisäksi on luvassa muun muassa Amfortaksen roolidebyytti Wagnerin Parsifal – oopperan concertante - versiossa Turun Musiikkijuhlilla, yhdessä Karita Mattilan sekä Matti Salmisen kanssa. Vuonna 2017 Waltteri Torikka toimii myös taiteellisena suunnittelijana F.E Sillanpään Elämä –oopperassa, joka saa kantaesityksensä kesällä 2017 Myllykolun Kesäteatterissa.